Ilmastohirviöstä hiilijalanjäljen hallitsijaksi

Tuomas Niskakangas kirjoitti 16.6. Helsingin Sanomien kolumnissa vältelleensä pitkään hiilijalanjälkensä laskemista. Hän epäili erityisesti nykyisen asuinpaikkansa USA:n olosuhteiden kasvattavan ilmastovaikutukset hurjiin mittasuhteisiin. Mikä hiilijalanjälkituloksessa saa ahdistumaan? Miten suhtautua, jos saa omaksi jalanjäljekseen esimerkiksi 22 000 kg CO2 vuodessa eli yli tuplasti enemmän kuin suomalaisilla keskimäärin?

Suuret erot ilmastopäästöissä

Hiilijalanjäljissä on kansakuntien välillä moninkertaiset erot, jotka kertovat kulutuksen ja tuotannon jakautumisesta maailmassa. Kysymys on viime kädessä oikeudenmukaisuudesta. Voimistuvan kasvihuoneilmiön vaikutukset kuitenkin koetaan maailmanlaajuisesti riippumatta alueen asukkaiden hiilijalanjäljestä.

Ilmastotohtoria kiinnostaa, mistä kulutuksen ilmastovaikutukset syntyvät. Kuinka me kansalaiset voimme omalla kulutuskäyttäytymisellä vaikuttaa, ja millaiset olosuhteet sekä ohjauskeinot auttavat saavuttamaan IPCC:n peräänkuuluttamat radikaalit vähennykset kasvihuonekaasupäästöissä? Suomen ilmastopaneelin selvityksen mukaan esimerkiksi asumisen energiankulutuksen kasvihuonekaasupäästöjä voidaan pienentää korjaustoimien ja käyttäytymismuutosten avulla jopa alle puoleen tyypillisestä lähtötasosta. Liikenteessä liikkumistapoja muuttamalla tai auton ja polttoaineen valinnalla on saavutettavissa vastaavan suuruusluokan säästöjä. Ruokavaliomuutosten ilmastovaikutusten vähentämispotentiaaliksi on esitetty 25–50 %.

Rohkea laskee hiilijalanjälkensä

Ilmastotohtori kannustaa seuraamaan rohkean kolumnistin esimerkkiä ja laskemaan oman hiilijalanjäljen Ilmastodieetti.fi -laskurilla. Lopputuloksen lukuarvoa tärkeämpää on tunnistaa asumisen, liikkumisen, ruoan ja kulutuksen osuudet kokonaisuudesta ja tutustua keinoihin päästöjen vähentämiseksi. Hiilijalanjäljen kannalta fiksuista valinnoista kiittää usein myös kukkaro ja terveys.

Niskakangas kertoo Yhdysvaltojen olosuhteista ja kirjoittaa, kuinka: ”Isot päästöt pesivät syvällä maan rakenteissa ja kulttuurissa. Ilmastopäästöjen määrää kasvattavat omakotitalot, autoilu, kulutusinto, lihansyönti ja pitkät etäisyydet.” Yhdyskuntarakenteesta keskusteltiin edeltävällä viikolla Suomessakin. Suomen ympäristökeskuksen ja Helsingin yliopiston laatima vertailututkimus Helsingin ja Tukholman seutujen yhdyskuntarakenteesta osoitti, että Helsingin seudulla kehitys on painottunut Tukholmaa enemmän kehysalueille ja autovyöhykkeille.

Polittiset ohjauskeinot kehiin

Yhdyskuntien, energiantuotannon ja kulutuksen rakenteita ohjataan poliittisesti. Ohjauskeinoja on tarkasteltava alakohtaisesti, kuten KUILU-tutkimuksessa esitettiin. Kokonaisuutta ohjaisi tulevaisuudessa Suomessa ilmastolaki. Valtioneuvosto hyväksyi vastikään esityksen ilmastolaista, jonka on tarkoitus tulla voimaan keväällä 2015. Lakiin kirjattaisiin vähintään 80 prosentin päästövähennystavoite vuoteen 2050 mennessä.

Niskakangas arvioi hiilijalanjälkensä puolittuvan Suomeen muuton jälkeen. Ilmastotohtoria kiinnostaa, miten hän arvelee elämänlaadun muuttuvan. Puolittuuko tyytyväisyys elämään hiilijalanjäljen mukana? Epäilen.


Tutkija Marja Salo, Suomen ympäristökeskus

Kuva: Olli-Pekka Pietiläinen

Ilmastodieetti-laskurilla jo yli 40 000 käyttäjää

Ilmastodieetti-laskuri uudistui alkuvuodesta 2014. Vuoden 2010 julkaisun jälkeen palvelu on kerännyt yli 40 000 käyntiä sivustolla. Ilmastotohtorit ovat mielenkiinnolla perehtyneet laskurin käyttöön ja laskennan tuloksiin.

Tuloksista selviää muun muassa, että laskuri on kiinnostanut naisia enemmän kuin miehiä, vastaajista naisia oli noin 60 %. Ilmastodieetin vastaajien hiilijalanjälki oli noin 6,5 tonnia. Miesten ja naisten välillä oli kuitenkin eroa. Naisten hiilijalanjälki oli tyypillisesti 6,1 tonnia ja miesten 7 tonnia. Tyypillinen tulos on noin kaksi tonnia pienempi kuin suomalaisen hiilijalanjälki keskimäärin.

Tieto omasta hiilijalanjäljestä auttaa vähentämään kulutusta 

Ilmastotohtoreille on lähetetty palautetta laskurista ja näitä toiveita on huomioitu uudistetussa versiossa. Osa-alueiden laskentatulokset esitellään nyt tarkemmin ja laskelmaan voi lisätä myös kesämökin. Julkaisun jälkeen kysyimme palveluun rekisteröityneiltä, mitä mieltä he ovat laskurista. Yli 85 % vastaajista piti palvelua hyödyllisenä ja 87 % koki, että tieto omasta hiilijalanjäljestä auttaa vähentämään kulutusta. Oman hiilijalanjäljen laskemisen lisäksi vastaajat olivat käyttäneet laskuria valintojen ilmastovaikutusten arviointiin, lisäksi mainittiin käyttö opetuksessa ja omassa työssä.

Ilmastotohtorit saivat kiitosta uusista laskennan osa-alueista. Moni käyttäjä koki palvelun sopivan hyvin erilaisiin elämäntilanteisiin ja oli iloinen, että tällainen laskuri on käytettävissä. Aktiiviset vastaajat toivat myös esille hyviä mutta myös kinkkisiä parannusehdotuksia. Kuinka laskuri voisi vielä enemmän opastaa käyttäjää silloin kun tarkkoja tietoja kulutuksesta ei ole käsillä? Toisaalta osa vastaajista olisi halunnut syöttää tietoja kulutuksestaan vieläkin tarkemmin ja ottaa huomioon hyviä mutta tällä hetkellä vasta yleistyviä teknisiä ratkaisuja kuten (bio)kaasukäyttöisen henkilöauton.

Ilmastodieetti-laskuriin voi täyttää nyt tiedot myös kesämökistä

Mitä tuloksen hiilijalanjälki tarkoittaa?

Ajankohtainen oli myös palaute siitä, että laskurissa voisi vielä enemmän tuoda esille, mitä tuloksen hiilijalanjälki tarkoittaa käytännössä. Montako maapalloa tarvittaisiin jos kaikki eläisivät kuten minä? Kysymys on hyvin ajankohtainen, sillä kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi hiljattain ilmastonmuutoksen hillintää käsittelevän raportin. Arviointiraportissa todetaan, että ilmastopäästöjen radikaali vähentäminen vaatii toimia kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Miten tämä koskettaa tavallista kuluttajaa esimerkiksi liikenteessä? Kysymykseen löydät vastauksia oheisesta kuvasta.

Millaisia toimia ilmastopäästöjen vähentäminen edellyttää? Kuvassa esimerkkinä liikennesektori. Lähde: VTT, ympäristöministeriö ja Ilmasto-opas.fi

Tutkija Marja Salo, Suomen ympäristökeskus

Hei me kokeillaan! Kokeilukulttuurista nostetta pk-yrityksille ja ekoinnovaatioille

Aiempaa rohkeampi kokeilukulttuuri nostaa päätään Suomessa. Yrityskentällä arvostetaan jo pieniä, mutta kunnianhimoisia kasvuyrityksiä. Myös hallinnon piirissä on paikoin herätty siihen, että osa suunnitteluun menevästä ajasta ja energiasta kannattaisi käyttää itse toimintaan.

Kokeilevaa otetta ja ylipäänsä uusia ideoita tarvitaan kipeästi vihreän talouden kaltaisilla suurten muutospaineiden kentillä. Löysimmekin helposti viitisenkymmentä Suomessa toteutettua tai käynnissä olevaa kokeiluhanketta, kun kartoitimme niitä keskeisimmiltä kestävän kulutuksen ja tuotannon sektoreilta.

 

Kevyt ja tehokas tapa oppia

Uskallamme kuitenkin väittää, että kokeilukulttuuri pitäisi nostaa ihan toiselle tasolle, jos Suomessa halutaan tosissaan edistää ekoinnovaatioita. Miksi? Syitä on ainakin neljä:

Ensinnäkin kokeilut tarjoavat tärkeän väylän oppimiselle. Niiden avulla voidaan testata vihreään talouteen liittyvien ideoiden, tuotteiden ja toimintatapojen toimivuutta kevyesti ja tehokkaasti.

Kokeilut tarjoavat mahdollisuuden uusiin kokemuksiin ja auttavat hahmottamaan monimutkaisia kokonaisuuksia.

Koska konkreettisten kokeilujen toteutuksessa tarvitaan usein pelkkää suunnittelua ja selvittämistä laajempaa osallistumista, kokeilujen opit ja vaikutukset voivat levitä laajemmalle. Yhteisen kehittämistyön välineinä kokeilut saattavat osoittautua hedelmällisiksi, sillä kun toiminnalla ja puheella on konkreettinen kohde, ei päädytä niin helposti väärinkäsitysten ja ohipuhumisten hetteikköihin. Esimerkiksi ekoinnovaatioille voidaan luoda yleistä hyväksyttävyyttä, kun ihmiset pääsevät omakohtaisesti havainnoimaan, mistä on kyse.

 

Kokeilut kiinnostavat mediaa

Kolmas syy kokeilujen suosimiseen on se, että ne näyttävät kiinnostavan mediaa selvityksiä ja suunnitelmia enemmän. Kyse on kokeiluihin liittyvästä mahdollisuudesta synnyttää ihmisläheisiä tarinoita vaikeistakin aiheista. Ilmiö nousi selkeästi esiin esimerkiksi Sitran viime vuonna rahoittamissa Jyväskylän resurssiviisaissa kokeiluissa. Kyse ei ole ekoinnovaatioiden leviämisen kannalta toisarvoisesta seikasta, sillä mediahuomion avulla voidaan löytää asiakkaita ja yhteistyökumppaneita esimeriksi pk-yrityksille. Julkinen huomio myös kannustaa ekoinnovaatioiden kehittäjiä yrittämään enemmän.

• Jyväskylän resurssiviisaat kokeilut

Kaikkiaan kokeilut voivat muuttaa vakiintuneita rakenteita ja käytäntöjä pelkkiä sanoja ja suunnitelmia suoremmin ja ehkä tehokkaamminkin. Kyse on niiden kyvystä synnyttää matalan kynnyksen toimintaa sekä jaettuja tarinoita ja kokemuksia vaihtoehdoista. Kokeilut juurruttavat ekoinnovaatioita toimintaympäristöönsä.

 

Rajat ja onnistumisen ehdot

Myös Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innostunut kokeilevasta otteesta. Tekes rahoittaa Suomen ympäristökeskuksen ja yhteistyökumppaneiden uutta SCINNO-hanketta, jossa innostetaan kasvuyrityksiä sisällyttämään ympäristönäkökohtia toimintaansa. Tässä työssä kokeiluilla on oma sijansa. Lisäksi hankkeessa luodaan uusia kokeiluja esimerkiksi tukemalla aurinkopaneelien yhteishankintaa ja innovatiivisen lämmitysjärjestelmän syntyä. Tärkeä osa-alue on selvittää, mikä on yritysten verkostoitumisen eli niin sanottujen ekosysteemien rooli ekoinnovaatioiden kehittämisessä ja leviämisessä. Oppia ammennetaan Suomen ohella myös Ruotsista ja Isosta-Britanniasta.

Kokeilujen tarjoamien mahdollisuuksien ohella hankkeessa pyritään ymmärtämään myös niiden rajoja ja onnistumisen ehtoja. Näihin kuuluu esimerkiksi vaikutuksen paikallisuuden ja sirpaleisuuden riski sekä vaade osallistavien prosessien osaamiselle. Kokeilut eivät poista tarvetta vihreää taloutta edistävälle politiikalle. Parhaimmillaan ne voivat kuitenkin tehdä tästä politiikasta fiksumpaa ja auttaa ottamaan tehot irti rajallisista resursseista.

• SCINNO

Kirjoittajat

Annukka Berg

SCINNO-hankkeen tutkija (äitiyslomalla)

Riina Antikainen

SCINNO-hankkeen vastuullinen johtaja

Elinkaariklinikalla parempia kasvuyrityksiä ja Suomen ekologinen kädenjälki nousuun

Suomen ympäristökeskus on järjestänyt eri toimialojen yrityksille päivän kestäviä klinikoita ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Kaikissa tapauksissa elinkaaren keskeisimmät kipupisteet ovat löytyneet noin neljän tunnin klinikkatyöskentelyllä. Useimmissa tapauksissa yritys on keksinyt välittömästi tuotekehitysideoita kipupisteiden korjaamiseksi. Klinikka auttaa yrityksiä paitsi cleantech-markkinoilla myös luomaan uusia vientituotteita.

Jos ilmastonmuutoksen hillinnän haasteet otetaan tosissaan, koko tuotantojärjestelmä on rakennettava uudelleen seuraavien vuosikymmenten aikana. Kriittisenä pidetyn kahden asteen lämpötilannousun alle jääminen edellyttää, että vuoteen 2020 mennessä päästöjen kasvun on loputtava ja koko yhteiskunnan on oltava nollapäästöinen noin vuonna 2070. (Global Carbon Project, 2013)

Suomi on kuitenkin pieni peluri globaaleissa päästöissä. Oman jalanjälkemme pienentäminen on eettisesti perusteltua, mutta sen vaikutus ilmastonmuutokseen on häviävän pieni. 

Toisaalta Suomessa kehitetyt tuotteet voivat vähentää kasvihuonekaasupäästöjä maissa, joilla on merkitystä. Tästä näkökulmasta edessä oleva ilmastoremontti on vuosisadan liikemahdollisuus ekotehokkaille vientituotteille. Mutta mikä on ekotehokas tuote? Ja miten sitä mitataan?

 

Elinkaariarviointi ja ekodesign

Elinkaariarviointi (life cycle assessment, LCA) on muodostunut ekologisen tehokkuuden ja kokonaiskestävyyden mittaamisen yleistyökaluksi. Menetelmää on kehitetty 1970-luvulta, mutta yleisempään käyttöön se on päätynyt vasta 2000-luvun alkupuolella. 

Elinkaariarvioinnissa seurataan tuotteen tai palvelun aiheuttamia vaikutuksia koko sen elinkaaren läpi, kehdosta hautaan. Samalla pyritään kartoittamaan vaikutukset kaikkiin ympäristön kannalta oleellisiin vaikutusluokkiin ilmastonmuutoksesta ekotoksisuuteen, rehevöitymiseen, happamoitumiseen, ilmanlaatuun ja maankäytön biodiversiteettivaikutuksiin. 

Oikein käytettynä elinkaariarvointi muodostaa läpinäkyvän analyysin, jonka avulla voidaan kohdentaa oleellisimmat tuotekehitystarpeet ja todentaa suunniteltujen muutosten vaikutukset ekologiseen kestävyyteen. Koko prosessia kutsutaan ekologiseksi suunnitteluksi (ecodesign).

 

Ajan ja rahan haaste

Käytännön soveltamisen kannalta elinkaariarvioinnissa on vain kaksi ongelmaa: aika ja raha. Täysimittakaavaiseen kaikkien standardien mukaiseen ja vertaisarvioituun elinkaariarviointiin menee aikaa vähintään kuukausia ja rahaa kymmeniä tuhansia. Tämän johdosta elinkaariarviointeja tehdäänkin lähinnä suuremmissa yrityksissä, jo tuotannossa olevista tuotteista. 

Toinen sovellusalue on valtion tilaamat selvitykset teknologiatason muutoksista esim. biopolttoaineisiin, hiilen varastointiin tai energiapolitiikkaan liittyen. Kumpikin sovellusalue on resursseiltaan pienen tai keskisuuren kasvuyrityksen tavoittamattomissa. Uuden idean ympärille kehittyneen pienyrityksen keskeisimpiin investointeihin ei kuulu yleensä useamman kymmenen tuhannen selvitys tuotteen mahdollisesta ekologisesta jalanjäljestä. Tämä on harmillista, sillä tuotteen suunnitteluvaiheessa siihen voidaan tehdä suuriakin muutoksia. Tuotantovaiheessa suuremmat muutokset ovat vaikeampia.

 

Kipupisteet esiin 4 tunnissa

SYKE on testannut talven mittaan, voisiko elinkaariarvioinnin oleellisimmat osat tiivistää puoleen päivään, ja tuottaisiko tällainen kevennetty analyysi yritysten kannalta oleellista tietoa. 

Kokeiluyritykset ovat olleet eri toimialoilta ICT-sektorilta prosessitekniikkaan, taloautomaatioon ja kuluttajatuotteisiin. Kaikissa tapauksissa elinkaaren keskeisimmät kipupisteet ovat löytyneet noin neljän tunnin klinikkatyöskentelyllä ja useimmissa tapauksissa yritys on keksinyt välittömästi tuotekehitysideoita kipupisteiden korjaamiseksi. Kevennetyssä klinikkatyöskentelyssä on siis potentiaalia.

Samalla on kuitenkin tullut selväksi, että yleistettäviä ratkaisuja ei ole. Jokainen elinkaari on ainutlaatuinen, mutta jokaisessa tutkitussa yrityksessä yleensä vain muutama kohta elinkaaresta aiheutti suurimman osan vaikutuksista. 

Esimerkiksi eräässä tuoteketjussa 30 % ilmastovaikutuksesta aiheutui yhden raaka-aineen korkeasta kasvihuonekaasupäästöintensiteetistä (”hiilijalanjäljestä”). Tämä oli samaa suuruusluokkaa kuin sähkön, kuljetusten ja jätehuollon yhteenlasketut vaikutukset. Ennen klinikkaa yritys oli seurannut sähkön kulutusta ja jätteen syntyä, sekä keskittynyt logistiikan kehittämiseen. Klinikan jälkeen fokukseen nostettiin myös muutaman kriittisen raaka-aineen kulutuksen seuranta ja korvaavien vaihtoehtojen haku. 

 

Ympäristövaikutukset vaihtelevat

Entä onko ilmastonmuutoksen hillintään keskittyminen aina perusteltua? Sekin riippuu yrityksestä. Elinkaariarvioinnissa tähän kysymykseen lähdetään vastaamaan ”normalisoinnin” avulla: tuotteen ympäristövaikutuksia verrataan johonkin mittatikkuun, esim. keskimääräiseen eurooppalaiseen kuluttajaan. 

Klinikalla selviteltiin erään esimerkkituotteen ekotehokkuutta eri vaikutusluokissa. Tulosten perusteella tuotteen päästöt vastaavat 0,3% päivittäisestä keskimääräisestä hiilijalanjäljestä. Samalla tuotteen maankäyttövaikutukset vastaavat 6,5 % keskimääräisestä maankäyttövaikutuksesta. 

Rehevöityminen, ekotoksisuus, ihmisten kemiallinen altistus, fossiilisten luonnonvarojen ehtyminen ja happamoituminen vaikuttaisivat myöskin olevan tälle tuotteelle ilmastonmuutosta keskeisimpiä vaikutusluokkia. Ekologisessa tuotekehityksessä olisikin syytä fokusoitua maankäyttöön ja rehevöitymiseen, tai ainakin huomioida, että hiilijalanjäljen pienentämiseksi tehtävät tuotekehittelyt eivät lisää vaikutuksia muissa ympäristöulottuvuuksissa.

Kun keskeisimmät kipupisteet on löydetty, niihin on melko helppo löytää ratkaisuja. Ja toisaalta ratkaisut itsessään voivat muuttua uusiksi vientituotteiksi. Tässä blogikirjoituksessa käytetty todellinen esimerkkiyritys ei ole ainoa maailman yritys, joka käyttää ”raaka-aine X”:ää. Jos yritys löytää kustannustehokkaan keinon korvata tämä hiili-intensiivinen tuote, keksinnölle on käyttöä myös Suomen ulkopuolella. Samalla on leikattu yhden yrityksen hiilijalanjäljestä kolmannes ja luotu uusi vientituote. 

Erikoistutkija Tuomas Mattila, Suomen ympäristökeskus

Vihreääkin vihreämpi spot-sähkö

Muutin reilu vuosi sitten asuntoon, jossa sain ensimmäistä kertaa tehdä oman sähkösopimuksen. Kaikissa edellisissä asunnoissa sähkösopimus oli tavalla tai toisella kuulunut vuokrasopimukseen. Kuulun siihen ihmisryhmään, joka haluaa kulutusvalinnoillaan vaikuttaa asioihin, mutta miettii kuitenkin samalla panos-tuotos-suhdetta, eli en siis ole valmis maksamaan mitä tahansa ekologisista valinnoistani. Minulle spot-sähkö tarjoaa täydellisen paketin, sillä se on halvin ja samalla oikeasti päästöjen vähentämiseen kannustava sähkösopimus ja siten myös pidemmällä aikavälillä päästöjä vähentävä ratkaisu.

Mikä sähköenergia ja siirto?

Sähkölasku koostuu karkeasti sähköenergiasta (40 %), sen siirrosta (30 %) ja veroista (30 %, alv + sähkövero). Sähkövero laskutetaan siirron yhteydessä, minkä johdosta siirtolasku näyttää isommalta kuin energialasku (varsinainen sähkölasku). Siirtoyhtiötä et voi kilpailuttaa, koska asuntoosi tulee vain yhden sähköyhtiön piuhat. Energian eli piuhoissa kulkevan sähkön sen sijaan voi ja se myös kannattaa mikäli päästöt tai raha kiinnostaa.

 

Mikä spot-sähkö?

Normaalisti sähkösopimuksessa hinta määritellään kiinteäksi joko toistaiseksi, vuodeksi tai kahdeksi vuodeksi eteenpäin. Sähköyhtiöt arvioivat tulevan sähkönhinnan vuosiksi eteenpäin, lisäävät hinnan päälle varmuusmarginaalin odottamattomien tapahtumien varalle ja myyvät sähkön kuluttajille näin paketoituna. Kuluttaja siis tavallaan ostaa aina määräaikaisen sähkösopimuksen mukana myös vakuutuksen. Spot-sähkösopimuksessa hinta vaihtelee joka tunti ja sen näkee halutessaan vuorokautta etukäteen Nordpoolin sivuilta kohdasta ”Prices” ja ”FI”. 

Spot-sopimuksessa riski odottamattomasta hintakehityksestä siirtyy kuluttajalle mutta tällöin kuluttaja ei maksa myöskään ylimääräistä, jos merkittäviä sähkönhintaa nostavia tapahtumia ei tule. Toki sähköyhtiöt lisäävät pienen marginaalin myös spot-sähköön, mutta koska riski hintakehityksestä on kuluttajalla, on marginaalikin selvästi pienempi. Lasku spot-sopimuksesta tulee kerran kuussa ja siinä on ilmoitettu keskihinta, jolla sähköä on kuukauden tunteina ostettu. Minun sopimus on nyt ollut reilun vuoden voimassa ja kallein keskihinta on toistaiseksi ollut tasan 6 c/kWh, kun halvin on ollut 4,9 c/kWh. Sähkösopimusta tehdessäni kiinteät sopimukset olivat noin 6 c/kWh ja siitä ylöspäin. Arvioisin että energialaskussa on säästöä tullut vuoden aikana vähintään 10 %.

 

Ostaisitko bensiiniä hintaan 2 €/litra?

Sama logiikka toimii asuntolainassani, joka on sidottu lyhimpään mahdolliseen, eli 3 kk euriboriin (1 kk ei pankki suostunut myymään). 3 kk euribor on nyt noin 0,3 %, kun pankkien kiinteät korot ovat helposti 1-2 %. Entä tekisitkö paikallisen polttoainejakelijan kanssa sopimuksen, jossa sitoudut ostamaan bensaa häneltä seuraavat kaksi vuotta hintaan 2 €/litra? Toki sähkönhinta voi paukkupakkasilla vaihdella näitä edellä mainittuja esimerkkejä voimakkaammin, mutta tällöinkin kyse on yleensä muutamista tunneista vuoden 8760 tunnin joukossa. Ja nämäkin tunnit on sähköyhtiö jo arvioissaan hinnoitellut kiinteän hinnan sisään.

 

Ekologisempi vihreä sähkö

Moni päästölaskuri suosii vihreää sähköä, jossa on erittäin hyvä ajatus. Kun kysyntä kasvaa, niin paine tuottaa vihreää sähköä kasvaa samalla. Vihreässä sähkössä on kuitenkin se ongelma, että hyvin harvassa tapauksessa se vielä oikeasti ohjaa sähköntuotannon rakentamista. Vihreää sähköä on tällä hetkellä vielä moninkertaisesti enemmän tarjolla, kuin mitä sille on kysyntää ja esimerkiksi kaikki mahdolliset tuulivoimalat joihin vain saadaan lupa, rakennetaan muutenkin. Nykyisin on tosin jo hyviä merkkejä tästäkin ilmassa. Osa yrityksistä rahastoi vihreällä sähköllä saamansa ”ylimääräisen” tuoton ja käyttää sen sellaisen päästöttömän tai vähäpäästöisen tuotantokapasiteetin rakentamiseen, joka ei muuten toteutuisi. Ehkäpä tuoreimpana ja mielenkiintoisimpana tapauksena Oulun Sähkönmyynti Oy, joka tarjoaa vihreän sähkön myynnillä kartuttamaltaan ympäristötililtä 10-20 kesällä 2013 avustusta hakeneelle yksityishenkilölle noin 30 %:n avustuksen aurinkosähköjärjestelmän hankintaan.

 

Ekologisin Ekosähkö

Ekosähkö on Suomen Luonnonsuojeluliiton varmentamaa sähköä, jossa toteutuu aina edellä mainittu rahastointi. Siinä myös kiinnitetään huomiota moniin muihin luonto- ja ympäristöseikkoihin. Monet yritykset tuottavat ekosähköä ja sitä ei pitäisi koskaan sekoittaa ns. tavalliseen vihreään sähköön.

 

Vihertämistä spot-sähköllä

Myös siirtyminen spot-sähköön vihertää sähköntuotantoa, mutta hieman eri tavalla kuin vihreä- tai ekosähkö. Spot-sähkö kannustaa kulutusjoustoon hinnan mukaan ja hinta taas korreloi melko hyvin sähköntuotannon päästöjen kanssa. Eli kun kulutusta siirretään halvemmille tunneille, myös päästöt putoavat. Ja jos entistä useampi tekee näin, niin fossiilisia polttoaineita käyttävien lauhdevoimaloiden käyttöedellytykset huononevat ja niitä suljetaan tarpeettomina. Kaukolämmöllä lämpiävässä kerrostaloasunnossa kulutusjouston mahdollisuudet ovat rajalliset, mutta periaatteen vuoksi olen alkanut latailla erilaisia laitteita öisin, kun sekä hinta että päästöt ovat pienemmät. Isompia vaikutuksia voidaan saada esimerkiksi varaavan sähkölämmityksen omaavissa taloissa tai teollisuudessa. Pitkällä juoksulla sekä spot-, eko- että vihreä sähkö vihertävät koko sähköntuotannon.

Kirjoittaja rahastoi spot-sopimuksella säästyneet rahat omia ekologisia hankintoja varten.

Pasi Tainio, suunnitteluinsinööri, HINKU-hankkeen vetäjä, Suomen ympäristökeskus

Ilmastopuheeseen lisää puhtia

Tiederatikka on uudentyyppinen viestintäväline

Me ilmasto- ja ympäristötutkijat olemme siinä mielessä tavallisia ihmisiä, että uraudumme kovin helposti toistamaan samoja rutiineja. Kerran hyviksi havaittuja toimintatapoja ei hevin muuteta, vaikka parempiakin vaihtoehtoja voisi olla tarjolla.

Kyse on osin siitä, että yhä nopeatempoisemmaksi käyvässä maailmassa ei jää tarpeeksi aikaa virheistä oppimiseen ja rutiinien muuttamiseen. On helpompi jatkaa entistä latua kuin etsiä oikopolkuja umpihangesta. Ongelmia kuitenkin syntyy, jos latu vie väärään suuntaan.

Esimerkiksi sopii se, että ilmastotutkimusten tuloksista tiedotetaan usein perinteiseen lääkeruiskumalliin tukeutuen: viestinnän vastaanottajat ajatellaan ikään kuin sairaiksi, jotka parantuvat saadessaan lääkeruiskusta rautaisannoksen oikeaa tietoa.

Sekä käytännön kokemukset että tiedeviestinnän tutkimus ovat jo aikapäiviä sitten osoittaneet mallin heikosti toimivaksi. Ulkopuolelta ruiskutettu tieto aiheuttaa herkästi hyljintäreaktion. Jotkut jopa pakenevat lääkärin piikin ulottuvilta.

Eipä siis ihme, että omaa luotettavuuttaan ja arvovaltaisuuttaan korostavalla hallitustenvälisellä ilmastonmuutospaneeli IPCC :llä on vaikeuksia vakuuttaa skeptikoita ilmaston muuttumisesta. Lääkärin vakuutteluihin ei luoteta, vaikka perustelut olisivat vankkoja.

Miten ilmastokysymyksistä sitten voitaisiin viestiä paremmin? Tutkimme asiaa kokoamalla yhteen kokemuksia perinteisestä viestinnästä ja hankkeista, joissa on kokeiltu uusia viestinnän ja vuorovaikutuksen tapoja.

Etätyöpäivä on kampanja, jossa ilmastoasiat ovat osa työnteon tapoihin liittyvää viestintää. Ekopaastokampanjassa ilmastokysymyksiä ruoditaan uskonnollisessa yhteydessä. Edelläkävijät on verkkoyhteisö, jossa jaetaan tietoa energiakysymyksistä. Tiederatikassa ilmastosta kerrottiin uudenlaisessa ja yllättävässä ympäristössä.

Tutkimus antoi aihetta huoleen. Vaikka kokemuksia tiedeviestinnästä kertyy koko ajan enemmän, niiden yhteen kokoaminen ja pitkäjänteinen hyödyntäminen unohtuu usein. Hyvätkin opit hautautuvat herkästi, kun yksittäinen hanke päättyy ja uudet projektit alkavat.

Tutkimus antoi myös toivoa. Hankkeiden välille on mahdollista rakentaa jatkuvuutta. Viestintää voidaan tehostaa hyödyntämällä samanaikaisesti monia eri kanavia ja muokkaamalla viestit kuhunkin kanavaan sopiviksi. Herkkyys palautteelle on tärkeää, samoin kuin ratkaisujen painottaminen pelkkien ongelmien sijaan.

Tärkein oppi oli se, että ennakkoluuloton kumppanin etsintä voi tuottaa ilmastoviestinnässäkin hedelmällisiä tuloksia. Tutkijoilla ei ole periaatteellista syytä kaihtaa yhteistyötä esimerkiksi uskonnollisten yhteisöjen tai yritysten kanssa, kunhan pelisäännöistä sovitaan selkeästi etukäteen.

Parhaimmillaan erilaisten toimijoiden yhteistyö luo uutta ymmärrystä kaikille osapuolille. Aitoon yhteisymmärrykseen voidaan päästä vain, jos eri toimijoiden erilaiset lähtökohdat ymmärretään ja otetaan vuorovaikutuksessa huomioon.


Jari Lyytimäki, vanhempi tutkija, SYKE

Sähköauto, huomisen ratkaisu – Kokemuksia matkasta Helsingistä Padasjoelle sähköautolla

Pikalataus Lahden Kivimaalla kesti 18 minuuttia.

Padasjoen kunta on rohkeana esimerkinnäyttäjänä hankkinut sähköauto Citroen C-Zeron käyttöönsä syksyksi 2013. Sähköautokokeilu on osa Viisaan liikkumisen hanketta sekä HINKU-hanketta.

Sain kunnian ajaa sähköauton Helsingistä Padasjoelle, noin 150 km matkan. Auton käyttösäteeksi on eri lähteissä ilmoitettu 130–150 km, joten odotin etukäteen jännityksellä, miten akut riittäisivät. Päädyin täydentämään akkuja kahdesti matkan aikana.

Kokemukseni mukaan lyhyttä matkaa päivittäin ajelevalle sähköauto voi tarjota parhaan ja vähäpäästöisen ratkaisun jo tänään, mutta muiden kannattaa odottaa vielä ainakin huomiseen.

Akku täyteen ennen matkaa

Ennen matkaa vein auton Kamppiin sähkötalon pikalatauspisteelle. Lataaminen oli yllätyksekseni helppoa ja ilmaista. Ladattuani akkua noin 20 minuuttia, asema ilmoitti latauksen olevan valmis, vaikka mittari näytti vasta 82 %:n varausta. Tulin myöhemmin lataamaan uudelleen, jolloin tunnin odottelun jälkeen mittari näytti 96 %. Sen enempää virtaa ei akkuihin uponnut. Auton mittari näytti täyttä 16 tolppaa virtaa, mikä kuvaa hyvin 16 kWh akkuja.

Mukavaa ajoa sähköä säästäen

Perjantaiaamuna klo 9.30 lähdin ajelemaan kohti Padasjokea. Kaupunkiliikenteessä auto toimi hyvin, tuntui jämäkältä ja sillä oli mukava ajaa. Koetin parhaani mukaan ajaa mahdollisimman taloudellisesti ja olin jopa sulkenut ilmastoinnin ja radion säästääkseni virtaa ajamiseen.

Alkumatkan jälkeen ajoin moottoritiellä tasaista 80 km/h vauhtia ja akkua kului tasaisesti aina yksi pykälä (1 kWh) per kuusi kilometriä. Rekatkin ohittelivat helposti eikä kukaan painanut torvea. Peiliin katselin melko ahkerasti, ettei kukaan aja epähuomiossa vauhdilla perään.

Latauspysähdyksiä ja kuluttavaa vauhtia moottoritiellä

Aika pian kävi selväksi, ettei akku riittäisi Lahteen asti, joten kurvasin Mäntsälän Shellille akun näyttäessä 6 kWh. Shellillä minulle ilmoitettiin, ettei heillä varsinaisesti ole sähköauton latauspistettä, mutta myivät minulle kuitenkin ystävällisesti lämpötolppapaikan tunniksi, jonka aikana sain akun näyttämään taas 11 tolppaa. Jatkoin matkaa vanhaa tietä 70 km/h, mikä ei kuitenkaan merkittävästi tuntunut säästävän virtaa 80 km/h nopeuteen verrattuna.

Hieman ennen Lahtea uskaltauduin moottoritielle kokeilemaan sähköauton kiihtyvyyttä. Auto kulki yllättävän helposti 120 km/h, mutta se myös näkyi kulutuksessa. Yksi kilowattitunti vei minua vain neljä kilometriä, joten hidastin taas selvästi ja jatkoin matkaa 90 km/h nopeudella. Tämän jälkeen pysähdyin Lahden Kivimaan ABC-asemalle 18 minuutiksi lataamaan pikalatauksella akut taas 80 %:n latausasteeseen. Loppumatkan uskalsin ajaa lähes muun liikenteen tahtia ja Padasjoelle saavuin klo 13.50.

150 km matka kesti siis neljä ja puoli tuntia, tai lähemmäs kuusi tuntia, jos huomioidaan aamun latailut mukaan. Normaalisti sähköauto tosin lataillaan yön aikana, jolloin se on jopa näppärämpää kuin polttomoottoriautolla, kun ei tarvitse erikseen kurvata asemalle. Nyt kun akkujen kapasiteetti on paremmin tiedossa, niin uskaltaisin ajella ehkä hieman kovempaakin. Näin pitkille matkoille en kuitenkaan sähköautoa siis vielä suosittele, ellei ylimääräistä aikaa ole todella paljon. Tasaisin väliajoin toistuville latauskäynneille tosin tuntui helposti löytyvän sähköautoista kiinnostunutta juttuseuraa.

Korkea hinta, matalat päästöt

Myös hintansa puolesta sähköautot ovat vielä huomisen ratkaisu. Citroen C-Zero maksaa tällä hetkellä Suomessa reilu 30 000 €, kun vastaavan polttomoottoriauton saa alle 15 000 eurolla. Sähköautolla ajaminen maksaa noin 2 €/100 km, kun bensiiniautolla polttoainekustannuksiksi tulee noin 7 €/100 km. Säästöä syntyy noin 5 €/100 km, jolloin autolla saa ajaa 300 000 km, ennen kuin hankintahinnan erotus on kuitattu. Lisää säästöä voi syntyä polttomoottoriautoa yksinkertaisimmista huolloista ja korjauksista, mutta toisaalta akkujen kesto useamman sadan tuhannen kilometrin ajolle on vielä arvoitus.

Päästöpuolella sähköauto erottuu edukseen. Tavallisen polttomoottoriauton elinkaaren päästöistä noin 10 % syntyy valmistuksessa ja 90 % käytön aikana. Vaikka sähköauton valmistuksen elinkaaripäästöt ovat lähes kaksinkertaiset polttomoottoriautoon nähden, on sähköauto koko elinkaaren aikana ilmastoystävällisempi vaihtoehto. Keskimääräistä eurooppalaista sähköä käyttäen 200 000 km ajossa kokonaisvaikutus (valmistus ja käyttö) on sähköautolla noin 20 % polttomoottoriautoa pienempi.

Mikäli käytetään vihreää sähköä, kasvaa päästöero sähköauton hyväksi selvästi. Jo nykyisin on mahdollista spot- tai vihreän sähkön sopimusten sekä älykkäiden ohjausten avulla tankata sähköautoa kotipistorasiasta vain silloin kun kaikista ”likaisin” ja kallein sähkö loistaa poissaolollaan Tällöin sähköauton käytön päästöt sähköntuotanto huomioiden laskevat vielä entisestään.

Norja ja Viro edellä sähköautoilussa

Norjassa sähköautoja on lähdetty edistämään tosissaan, ja siellä täyssähköauto Nissan Leaf on keikkunut kuluvan vuoden myyntitilastojen kärjessä mm. Volkswagen Golfin ja Toyotan suosituimpien mallien kanssa. Viro taas on rakentanut koko maan kattavan pikalatausverkoston, jossa lähimpien asemien väli on korkeintaan 60 km.


Pasi Tainio, suunnitteluinsinööri, SYKE (teksti ja kuva)