Ilmastopuheeseen lisää puhtia

Tiederatikka on uudentyyppinen viestintäväline

Me ilmasto- ja ympäristötutkijat olemme siinä mielessä tavallisia ihmisiä, että uraudumme kovin helposti toistamaan samoja rutiineja. Kerran hyviksi havaittuja toimintatapoja ei hevin muuteta, vaikka parempiakin vaihtoehtoja voisi olla tarjolla.

Kyse on osin siitä, että yhä nopeatempoisemmaksi käyvässä maailmassa ei jää tarpeeksi aikaa virheistä oppimiseen ja rutiinien muuttamiseen. On helpompi jatkaa entistä latua kuin etsiä oikopolkuja umpihangesta. Ongelmia kuitenkin syntyy, jos latu vie väärään suuntaan.

Esimerkiksi sopii se, että ilmastotutkimusten tuloksista tiedotetaan usein perinteiseen lääkeruiskumalliin tukeutuen: viestinnän vastaanottajat ajatellaan ikään kuin sairaiksi, jotka parantuvat saadessaan lääkeruiskusta rautaisannoksen oikeaa tietoa.

Sekä käytännön kokemukset että tiedeviestinnän tutkimus ovat jo aikapäiviä sitten osoittaneet mallin heikosti toimivaksi. Ulkopuolelta ruiskutettu tieto aiheuttaa herkästi hyljintäreaktion. Jotkut jopa pakenevat lääkärin piikin ulottuvilta.

Eipä siis ihme, että omaa luotettavuuttaan ja arvovaltaisuuttaan korostavalla hallitustenvälisellä ilmastonmuutospaneeli IPCC :llä on vaikeuksia vakuuttaa skeptikoita ilmaston muuttumisesta. Lääkärin vakuutteluihin ei luoteta, vaikka perustelut olisivat vankkoja.

Miten ilmastokysymyksistä sitten voitaisiin viestiä paremmin? Tutkimme asiaa kokoamalla yhteen kokemuksia perinteisestä viestinnästä ja hankkeista, joissa on kokeiltu uusia viestinnän ja vuorovaikutuksen tapoja.

Etätyöpäivä on kampanja, jossa ilmastoasiat ovat osa työnteon tapoihin liittyvää viestintää. Ekopaastokampanjassa ilmastokysymyksiä ruoditaan uskonnollisessa yhteydessä. Edelläkävijät on verkkoyhteisö, jossa jaetaan tietoa energiakysymyksistä. Tiederatikassa ilmastosta kerrottiin uudenlaisessa ja yllättävässä ympäristössä.

Tutkimus antoi aihetta huoleen. Vaikka kokemuksia tiedeviestinnästä kertyy koko ajan enemmän, niiden yhteen kokoaminen ja pitkäjänteinen hyödyntäminen unohtuu usein. Hyvätkin opit hautautuvat herkästi, kun yksittäinen hanke päättyy ja uudet projektit alkavat.

Tutkimus antoi myös toivoa. Hankkeiden välille on mahdollista rakentaa jatkuvuutta. Viestintää voidaan tehostaa hyödyntämällä samanaikaisesti monia eri kanavia ja muokkaamalla viestit kuhunkin kanavaan sopiviksi. Herkkyys palautteelle on tärkeää, samoin kuin ratkaisujen painottaminen pelkkien ongelmien sijaan.

Tärkein oppi oli se, että ennakkoluuloton kumppanin etsintä voi tuottaa ilmastoviestinnässäkin hedelmällisiä tuloksia. Tutkijoilla ei ole periaatteellista syytä kaihtaa yhteistyötä esimerkiksi uskonnollisten yhteisöjen tai yritysten kanssa, kunhan pelisäännöistä sovitaan selkeästi etukäteen.

Parhaimmillaan erilaisten toimijoiden yhteistyö luo uutta ymmärrystä kaikille osapuolille. Aitoon yhteisymmärrykseen voidaan päästä vain, jos eri toimijoiden erilaiset lähtökohdat ymmärretään ja otetaan vuorovaikutuksessa huomioon.


Jari Lyytimäki, vanhempi tutkija, SYKE